keskiviikko 3. elokuuta 2011

Mitä kuuluu?


Intialaisen aamun ensimmäinen ääni on luudan suhina maata vasten. Jokaisessa talossa päivän askareet käynnistyvät pihan ja ajotien puhdistamisella maahan varisseista lehdistä ja kukan terälehdistä. Joskus luudan varressa on perheen isoäiti, välillä itse talon isäntä, tehden työtään keskittyneesti hieman kumarassa, vasen käsi selkänsä takana. Hyvällä tuurilla työ keskeytyy, kun harjan eteen osuu yön aikana kypsynyt granaattiomena tai maahan tippunut kookospähkinä.
Pian myös muu talo herää elämään. Keittiössä kolisevat peltiset astiat. Perheen isä räkii kylpyhuoneessa kuin yrittäisi kakaista ulos sisuskalujaan. Kadut täyttyvät kärryjä työntelevistä ja uskomattoman kantavaäänisistä myyjistä. Kukkia! Vihanneksia! Ostakaa!
Linnut yrittävät saada äänensä kantamaan myyjien huutelun yli. Eräs lintu kuulostaa aivan hirnuvalta hevoselta, toinen öljyämistä tarvitsevalta rattaalta. Koirat haukkuvat tehden selväksi reviiriensä rajoja ja pistävät välillä pystyy kunnon tappelun.

Päivällä Intian äänistä ei kuule oikeastaan muuta kuin kiljuvat, törisevät, vinkuvat ja ulisevat torvet. Jokainen kulkuväline on varustettu mahdollisimman huomiotaherättävällä äänitorvella, olipa alla sitten polkupyörä, skootteri, riksha tai auto. Torvea käytetään, ja paljon. Enemmänkin kertomaan ”täältä minä tulen” kuin ”pois edestäni, idiootti”. Autojen peruutusäänet ovat aivan oma lukunsa. Niistä voisi kirjoittaa oman partituurin.
Iltapäivällä kadut hiljenevät hetkeksi, ja luultavasti korvat saavat hetken lepoa sadepilvien lipuessa kaupungin päälle. Ihmiset kerääntyvät puiden alle suojaan ja raskaat pisarat ropisevat myyjien levittämien pressujen päälle. Kun pilvet kaikkovat, kuskit hyppäävät jälleen skoottereidensa päälle ja jatkavat matkaansa railakkaasti torvia soittaen.

Illalla kun pimeä laskeutuu, ihmiset kerääntyvät kadulle syömään ja seurustelemaan. Naapureille huudellaan, tavallinenkin keskustelu saattaa kuulostaa riitelyltä. Kannada, Karnatakassa puhuttu kieli, saa omanlaisensa leiman sinne tänne ripotelluista englanninkielen sanoista. Jossain on auki televisio, sieltä raikaa intialainen musiikkiohjelma.
Mysoren hiljentyessä yöpuulle minä olen yleensä jo nukkumassa. Tulpat korvissani, ihan vain pelkästä tottumuksesta.

Kiertävä kukkakauppias.

Rakennustyömaa.

Kuski pitää hetken taukoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti