Hierontakurssille!

Edelleen Mysoressa.
Vaikka en enää joogaakaan Pattabi Joisin shalalla, olen silti täällä. En voinut vastustaa kiusausta, kun minulle tarjoutui tilaisuus osallistua kahden viikon intensiiviselle hierontakurssille. Rahat, jotka olin suunnitellut käyttäväni joogatunteihin, sijoitan nyt siihen. Ja se on todella sen arvoista! Kumar, kurssin opettaja, on pieni mies jolla on intensiivinen katse ja uskomattoman taitavat kädet. Jokaisen tunnin alussa on teoriaosuus ayurvedasta ja sen yhdistämisestä hierontaan. Sen jälkeen harjoittelemme pareittain. Meitä on kurssilla vain neljä, joten henkilökohtaista opastusta ei puutu. Olen jo pitkään halunnut oppia hieromaan "oikeasti", joten nautin jokaisesta oppitunnista. Vaikka pitää myöntää, että puuha on fyysisesti varsin rankkaa! Etenkin kun hieronta tapahtuu lattialla olevilla patjoilla, jolloin hierojan reisilihakset joutuvat koetukselle. Kumar liikkuu hierottavan vierellä sulavasti, mutta me oppilaat kyykistelemme erilaisissa oudoissa asennoissa ja yritämme löytää jaloille mahdollisimman luontevaa paikkaa.
Eilen testasin oppimaani käytännössä, kun annoin hieronnan meksikolaiselle ystävälleni Celsalle. Ainakin hän käveli omin jaloin kotiin, ja vakuutti olevansa täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Jos hän kävelikin hieman horjuvasti, se johtui vain viinilasillisista, jotka joimme hieronnan jälkeen.

Joogaan edelleen aamuisin viiden-kuuden kieppeillä, paikassa jonka omistaa ruotsalainen Alex. Sali on aivan tavallisen talon yläkerrassa, ja oikeastaan se ei ole mikään oikea shala. Eikä Alex ole edes itse Intiassa. Hän on vain antanut luvan käyttää huonetta itsenäiseen harjoitteluun. Meitä astangeja on ollut siellä vaihtelevasti, yleensä kolme. Avustamme toinen toisiamme. Energia on aivan erilainen kuin yksin harjoitellessa. Ja sali on niin kaunis, etenkin kun nouseva aurinko värjää savusta tummuneen seinän lämpimän oranssiksi. Harjoituksen jälkeen salin ikkunat ovat kosteudesta huurussa.

Pääsin testaamaan intialaista hammaslääkäriä, kun eräänä päivänä papukastiketta syödessäni puraisin jotain kovaa ja tunsin oudon vihlaisun vasemman puolen yläleuassa. Yksi poskihampaista oli lohjennut kahtia. Tyynesti poimin hampaanpalan suustani, jätin sen lautasen reunalle, söin aterian loppuun ja aloin kysellä ystäviltäni suosituksia hyvästä hammaslääkäristä. Aikaisemmin olisin ollut järkyttynyt ja huolissani tulevista hoidoista, mutta nyt vain luotin kaiken järjestyvän. Mukava tunne. Ja niinhän ne asiat järjestyivätkin. Löysin laadukkaan hoitolan, kävin siellä neljä kertaa ja sain uuden keraamisen hampaan lohjenneen tilalle. Ensin hammas piti juurihoitaa, sillä muuten vaarana olisi ollut sen tulehtuminen. Nyt hammas on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Minulla oli tuuria, että hammas päätti lohjeta juuri täällä Mysoressa, missä hoitoon pääsee heti.

Muuten elämä Mysoressa on varsin samanlaista päivästä toiseen. Joogaa aamulla, kolme tuntia hierontakurssia päivällä ja meditointia illalla. Nautin tästä elämästä! Mutta koska haluan nähdä Intiasta muutakin kuin Gokulamin, tiedän että minun tulee jatkaa matkaani joskus kuun vaihtuessa. Ajatus rinkan pakkaamisesta tuntuu vain niin oudolta.

Alexin salissa harjoituksen jälkeen.

Mitä kuuluu?

Intialaisen aamun ensimmäinen ääni on luudan suhina maata vasten. Jokaisessa talossa päivän askareet käynnistyvät pihan ja ajotien puhdistamisella maahan varisseista lehdistä ja kukan terälehdistä. Joskus luudan varressa on perheen isoäiti, välillä itse talon isäntä, tehden työtään keskittyneesti hieman kumarassa, vasen käsi selkänsä takana. Hyvällä tuurilla työ keskeytyy, kun harjan eteen osuu yön aikana kypsynyt granaattiomena tai maahan tippunut kookospähkinä.

Pian myös muu talo herää elämään. Keittiössä kolisevat peltiset astiat. Perheen isä räkii kylpyhuoneessa kuin yrittäisi kakaista ulos sisuskalujaan. Kadut täyttyvät kärryjä työntelevistä ja uskomattoman kantavaäänisistä myyjistä. Kukkia! Vihanneksia! Ostakaa!

Linnut yrittävät saada äänensä kantamaan myyjien huutelun yli. Eräs lintu kuulostaa aivan hirnuvalta hevoselta, toinen öljyämistä tarvitsevalta rattaalta. Koirat haukkuvat tehden selväksi reviiriensä rajoja ja pistävät välillä pystyy kunnon tappelun.

Päivällä Intian äänistä ei kuule oikeastaan muuta kuin kiljuvat, törisevät, vinkuvat ja ulisevat torvet. Jokainen kulkuväline on varustettu mahdollisimman huomiotaherättävällä äänitorvella, olipa alla sitten polkupyörä, skootteri, riksha tai auto. Torvea käytetään, ja paljon. Enemmänkin kertomaan ”täältä minä tulen” kuin ”pois edestäni, idiootti”. Autojen peruutusäänet ovat aivan oma lukunsa. Niistä voisi kirjoittaa oman partituurin.

Iltapäivällä kadut hiljenevät hetkeksi, ja luultavasti korvat saavat hetken lepoa sadepilvien lipuessa kaupungin päälle. Ihmiset kerääntyvät puiden alle suojaan ja raskaat pisarat ropisevat myyjien levittämien pressujen päälle. Kun pilvet kaikkovat, kuskit hyppäävät jälleen skoottereidensa päälle ja jatkavat matkaansa railakkaasti torvia soittaen.

Illalla kun pimeä laskeutuu, ihmiset kerääntyvät kadulle syömään ja seurustelemaan. Naapureille huudellaan, tavallinenkin keskustelu saattaa kuulostaa riitelyltä. Kannada, Karnatakassa puhuttu kieli, saa omanlaisensa leiman sinne tänne ripotelluista englanninkielen sanoista. Jossain on auki televisio, sieltä raikaa intialainen musiikkiohjelma.

Mysoren hiljentyessä yöpuulle minä olen yleensä jo nukkumassa. Tulpat korvissani, ihan vain pelkästä tottumuksesta.

Kiertävä kukkakauppias.

Rakennustyömaa.

Kuski pitää hetken taukoa.