Jos minulta olisi kysytty muutama
kuukausi sitten, millä mielin odotan paluuta Suomeen, olisin
huokaissut syvään ja parahtanut jotain ahdistuksesta ja
epätoivosta. Mutta niin se mieli vaan muuttuu, omaksikin
yllätykseksi. Reissaaminen maailmalla on ollut tehokasta lääkitystä
vaihtelunhaluun, ja se tauti on siis tilapäisesti selätetty. Nyt
siis sanon sen, mitä en olisi uskonut suustani päästävän: olen
iloinen palatessani Suomeen. Se ei merkitse, etten pitäisi
reissaamisesta, ei. Odotan vain pääsyä omaan kotiin, omaan
sänkyyn, omaan keittiöön, omaan vessaan (jossa pöntön voi vetää
aivan normaalisti, ei ämpäri-ja-vettä-systeemillä). Yllätän
useasti itseni miettimästä, mitä teen kun palaan Helsinkiin. Missä
käyn kävelyillä, missä kahvilassa istun juomassa rooibos-teetä.
Miten kerään saint pauliani takaisin niiden tilapäisistä
hoitopaikoistaan (kiitos kaikille, jotka ovat sinnikäästi pitäneet
kukkasiani hengissä!). Puhumattakaan kavereiden ja perheenjäsenten
näkemisestä. Siskontyttö on ehtinyt vuoden aikana kasvaa paljon,
ja tuore tulokas Otso on vielä kokonaan tapaamatta.
Matkaa on kuitenkin jäljellä vielä
kuukauden päivät. Jos menee suunnitellusti, se aika tulee kulumaan
Indonesiassa pohjois-Sumatralla sijaitsevalla Pulau Wehin saarella.
Tiedossa sukeltamista, snorklausta ja rentoutumista! Viime aikoina on
tullut nukuttua hieman liian vähän – luostarielämässä se kun
ei ole prioriteettilistan kärjessä. Thaimaan-viisumin umpeuduttua
jatkoin Malesiaan ja vietin neljä viikkoa pienessä Temohin kylässä
sijaitsevassa Vihara Buddha Gotaman luostarissa
(http://www.vbgnet.org/). Eipä
tullut kertaakaan mietittyä, että ”mitä sitä oikein tekisi”.
Työtä riitti tekevälle. Jos en ollut raksalla rappaamassa
ovenpieliä, maalaamassa seiniä tai putsaamassa lattiaa, olin
keittiössä selättämässä tiskivuorta. Vaikka useana iltana
kaaduin sänkyyn ennen yhdeksää (vain herätäkseni neljän jälkeen
meditoimaan), nautin siitä, että pystyin olemaan avuksi ja
hyödyksi.
Meditointiin kului lähes neljä tuntia
päivässä. Paikallaan istumisen ja hengittämiseen keskittymisen
tarkoituksena ei ole tyhjentää päätä ajatuksista (vaikka sekin
olisi välillä mukavaa), vaan olla läsnä hetkessä. Jos ajatuksia
tulee, niiden antaa tulla ja mennä, takertumatta niihin. On
ikäänkuin sivustakatsoja oman mielensä liikkeille. Huonoina
päivinä mieli on kuin holtiton pyörremyrsky, ja ajatukset
lentelevät sinne tänne. Meditointityynyltä nousee silloin
turhautuneena ja lannistuneena, mutta se on osa harjoitusta. Hyvinä
päivinä hengitykseen keskittyminen on helppoa, ja kaksi tuntia
hurahtaa aivan huomaamatta. Nämä ”palkkapäivät” kannustavat
jatkamaan.
Meditoiminen on luostarissa osa päivän
ohjelmaa, ja siksi sitä tulee tehtyä päivittäin. Mutta miten
tavan saisi ylläpidettyä omassa arjessaan? Siinäpä haastetta, kun
palaan Suomeen.
 |
| Almukierroksella eli pindapatalla. Kaikki luostarissa syöty ruoka tulee lahjoituksena. |
 |
| Luostarin päärakennus auringonnousun aikaan. |
 |
| Maalattavaa riitti! Kaikki seinät kahteen kertaan... |
