Hippejä, joogeja ja pyhiä miehiä. Niitä on täynnä Rishikesh, tämänhetkinen olinpaikkani. Saavuimme kaupunkiin viikko sitten. Yöbussi Dharamkotista oli kallein matka pitkään aikaan, 750 rupiaa eli noin 12 euroa. Ironista kyllä, matka oli myös kaikista epämukavin. Koska tiet Dharamkotista ovat huonokuntoisia, jyrkkiä ja erittäin vaarallisia, ei yöbusseissa ole turvallisuussyistä ollenkaan petejä, vain hieman normaalia enemmän kallistuvat istuimet. Niillä siis yritimme tehdä olomme mukavaksi 13 tunnin matkan ajan. Kävin läpi luultavasti jokaisen mahdollisen asennon, jonka bussin istuimella voi ottaa. Jalat ylhäällä, jalat alhaalla, jalat ristissä, jalat ikkunaa vasten, jalat käsinojalla. Niskan taakse en sentään ruvennut niitä vääntämään, vaikka sekin kävi jossain yön vaiheessa mielessä.
Richard viipyi Rishikeshissä vain kaksi yötä, sillä hänen piti matkustaa viikoksi Goalle tapaamaan siellä lomailevia ystäviään. Tapaamme jälleen lauantaina Delhissä. Siihen asti minä nautin hippikaupungin rennosta ilmapiiristä – ja suomen puhumisesta! Tapasin ensimmäisen suomalaisen sitten Mysoren alkuaikojen. Ryhdyimme Nabilan kanssa sattumalta juttusille mehubaarissa, englanniksi tietty. Parin minuutin jälkeen kävi ilmi, että olemme molemmat Suomesta. Kieli ei meinaa taipua kotimaaksi ollenkaan, ja usein aloitan juttelemaan Nabilalle englanniksi. Se kun on kieli, jota nykyään puhuu, kuulee ja lukee kaiket päivät. Suomenkielisiin kirjoihin ei reissun päällä törmää kovin usein. Dharamkotista löysin buddhalaiskeskuksen kirjaston poistohyllystä kirjan Ylitse taivaan ja maan. Olen lukenut sen kaksi kertaa aikaisemminkin, mutta pelkästään suomeksi lukemisen ilosta luin sen vielä kolmannenkin kerran. Päivässä. Tietokoneelle lataamistani kotimaisista äänikirjoista olen kuunnellut yhtä lukuunottamatta kaikki. Viimeisestä on jäljellä enää muutama kappale, niitä säästelen pahan päivän varalle.
Päivät Rishikeshissä kuluvat leppoisasti. Harkitsin ensin kirjautumista johonkin kaupungin lukuisista ashrameista, mutta niiden pakolliset päiväohjelmat eivät houkutelleet. Hindulaiset pujat eli seremoniat aamu- ja iltaviideltä sekä ohjatut hathajoogatunnit eivät ole minun juttuni. Pujat ehkä vielä menisivät, mutta astangajoogan vaihtaminen hathaan ei. Siispä pidän omaa retriittiäni. Joogaan, meditoin, luen ja kuuntelen mielenkiintoisia buddhalaismunkkien luentoja mp3-soittimelta. Tapaan uusia ystäviäni, ostan chaita katukojusta ja istun Gangesin rannalla katsomassa punaisena laskevaa aurinkoa. Hengähdän hetken, ennen kuin sukellan Delhin kiireiseen ja kaoottiseen maailmaan.
Sadhu eli pyhä mies pyytämässä almuja pyhiinvaeltajilta. |
Ganges ja laskeva aurinko. |
Shivan patsaaan juurella pidetään puja joka ilta auringonlaskun aikaan. |