Kuukausi vaihtuukin kahdeksi

Onko siitä vasta todella vajaa kaksi viikkoa, kun lähdin matkaan? Olen onnistunut jo autuaasti unohtamaan arkiset asiat, töistä puhumattakaan.
Mysoreen on helppo kotiutua. Niin helppo, että taidan jäädä tänne vielä toiseksikin kuukaudeksi. Jos jatkaisin matkaa alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti elokuun alussa, joutuisin jättämään shalan jo vähän päälle parin viikon päästä. Vastahan olen päässyt joogaharjoituksen makuun täällä! Haluan ottaa kaiken hyödyn irti, ja se onnistuu parhaiten antamalla lisää aikaa harjoitukselle. Voisin helposti jäädä tänne kuudeksikin kuukaudeksi, mutta kaksi kuukautta riittänee tällä kertaa, pitää tulla uudestaan joskus tulevaisuudessa. Syyskuun alkuun tukikohtani tulee siis olemaan Mysore.

Aamuiset joogaharjoitukset ovat tuntuneet todella hyviltä. Ennen lähtöä päivittelin, kuka hullu jaksaa herätä neljän jälkeen aloittaakseen harjoituksen jo ennen viittä - nyt se tuntuu täysin järkevältä. Pitää vain mennä aikaisin nukkumaan! Joogit eivät juurikaan vietä villiä yöelämää, joten sosiaalisia paineita myöhään valvomiseen ei ole. Pimeä tulee jo seitsemältä, joten kahdeksan maissa voi aivan hyvin pistää pitkäkseen ja ryhtyä odottelemaan unta.

Viime lauantaina vietimme astangajoogan oppi-isän, eli edesmenneen Shri K. Pattabhi Joisin syntymäpäivää. Ajoimme kahden ja puolen tunnin matkan hänen pieneen synnyinkyläänsä Kowshikaan. Kylän temppelissä pidettiin puja eli hindujen uskonnollinen rituaali Gurujin kunniaksi. Papit koristelivat jumalpatsaan kukilla, pesivät sen ja uhrasivat sille ruokaa, kylän naiset lauloivat mantroja. Pyhitetty ruoka jaettiin vieraiden ojennetuille kämmenille. Juhlaan oli kokoontunut kylän väkeä, Joisin perhettä, ja meitä joogeja kymmenistä eri maista. Tunnelma oli hyvin ikimuistettava, ja me länsimaalaiset oppilaat tunsimme olevamme erittäin etuoikeutettuja saadessamme osallistua.
Pujan jälkeen tarjoiltiin herkullinen ja yltäkylläinen lounas. Peltiämpäreistä annosteltu ruoka syötiin käsin banaaninlehdiltä, ja ateriointia siivitti saman katon alla sijaitsevasta navetasta kantautuva maanläheinen lannantuoksu.

Juhlaa varten kaikki olivat pukeutuneet parhimpiinsa. Voi sitä tuijotuksen määrää, kun paikalliset näkivät länsimaalaisia pukeutuneina perinteisiin intialaisiin asuihin! Itse en laittanut päälleni saria, vaan eräänlaisen tunika-housut-shaali-yhdistelmän.

Seremonia kylän temppelissä.

Vieraita vastaanottamassa Gurujin viimeinen elossa oleva veli ja hänen vaimonsa.

Laiskottelun jalo taito

Mysore, Intia.
Saavuin tänne Mysoreen keskiviikkona. Lensin Helsingistä suoraan Delhiin, josta jatkoin Bangaloreen. Siitä neljän tunnin ajomatka ja olin perillä. Jälleen kerran minulla oli tuuria, ja matkatavarani seurasivat kiltisti mukana. Rinkka painoi lähtiessä 16,4 kiloa. Tavoitteeni oli 15, mutta jo pelkästään joogamatosta tuli pari kiloa.

Tapasin heti samana päivänä joogasalilta tutun Annen, ja hänen ystävänsä Virvan. Tytöt näyttivät minulle hieman paikkoja, ja kertoilivat maan tavoista. Erittäin pehmeä lasku, siis. Mysore taitaa muutenkin olla helppo paikka aloittaa Intiaan tutustuminen, sillä joogaturismi on tuonut kaupunkiin paljon länsimaalaisia ja meihin on täällä totuttu.

Ilmoittauduin shalaan eilen, ja tänä aamuna oli ensimmäinen harjoitus. Asun 100 metrin päässä joogakoulusta, joten kävelymatka pimeässä ei ole onneksi pitkä. Heräsin viime yönä monta kertaa, olin hieman hermostunut. Aivan syyttä! Harjoitus meni hyvin, omalla painollaan. Opettajana toimii siis Saraswathi, yli seitsemänkymppinen rautarouva. Hänen ikäänsä ei ikinä uskoisi.

Ensimmäiset päivät ovat kuluneet ihmisiin tutustuessa (teen todella töitä muistaakseni heidän nimensä), ja kivoissa ruokapaikoissa istuskellessa. Eilen osallistuin jo intialaisen ruoan kurssille, jota piti herttainen Anu (nimestään huolimatta paikallinen). Emme päässeet itse kauhan varteen, mutta saimme seurata, kun Anu laittoi muun muassa linssimuhennosta ja taivaallista maapähkinächutneyta. Tietysti pääsimme myös nauttimaan hänen työnsä tuloksista.

Vaikeinta tähän mennessä on ollut tottua peittävien vaatteiden käyttämiseen. Kun Suomessa mittari huitelee 25 asteen yläpuolella, vaatteet ovat sen mukaiset. Täällä ei tulisi mieleenkään - ellei sitten halua osakseen epämieluisaa huomiota. Huomenna ajattelin mennä käymään vähän (ja todellakin vain vähän!) ostoksilla, haussa on nilkat peittävät vilpoisat puuvillahousut. Sitten ei ole vaaraa säärten vilahtelusta.

Yllättävän vaikeaa on ollut myös vain olla. Totutella siihen, ettei oikeasti ole pakko tehdä mitään ja touhuta ympäriinsä. Voi laiskotella, lueskella kirjaa sängyssä makoillen ja olla välittämättä ajan kulusta. Se ON vaikeaa, uskokaa pois. Ainakin minulle.

Mikä on parasta tähän mennessä? Ystävälliset ihmiset, uskomattoman makeat hedelmät ja aamun hämärissä aloitettu jooga. Sekä tietysti se, että olen oikeasti täällä, Intiassa.

Lentokentällä.

Poika ja vuohi.

Joogasta aamupalalle.

Niin mehukasta!