No, miten meni reissu?
Mitäpä tuohon oikein voisi sanoa.
Vuoden matkaa ei kovin helposti survo yhden vastauksen alle. Se on
kuin yrittäisi minuutissa selvittää maailmanhistorian kivikaudesta
nykypäivään. Siksipä vastaan vain: Hyvin meni, kiitos kysymästä.
Oli hyviä päiviä ja huonoja päiviä ja kaikkea siltä väliltä.
Ensiksi mainittuja onneksi paljon enemmän, ehdottomasti. Kertaakaan
ei kaduttanut, että lähdin. Eikä kaduta, että palasin.
Päinvastoin. Se tuntuu todella, todella hyvältä.
Palasin kotiin neljä päivää sitten.
Sain kuninkaallisen vastaanoton – ystäväni Jonna tuli
lentokentälle vastaan kukkasen, mansikoiden ja tervetuliaispaketin
kanssa. Illalla sain vielä itsepoimittuja mustikoita
ja tavaroidenpurkuapua ystävältäni Marilta. Ihan pisti
liikuttamaan. Tunsin itseni tervetulleeksi ja kaivatuksi.
Kannoimme tavarat ullakolta ja
järjestelimme kotia taas asuttavaksi. Vuokralaiseni oli jättänyt
huoneiston siistimpään kuntoon kuin se on ikinä ollut (tai tulee
ikinä olemaankaan). Pyöräni oli edelleen tallessa varastossa.
Kaikki siis kunnossa. Tai ei aivan. Richard ei ole täällä. Hänen
piti palata takaisin töihin Australiaan. Onneksi eromme ei ole kovin
pitkä – syyskuun lopussa hän tulee Suomeen pelkkä menolippu
taskussaan. En malta odottaa, että saan näyttää hänelle
lempipaikkani niin Helsingissä kuin pohjoisessakin ja esitellä
hänet ystävilleni.
Yritetäänpäs nyt kuitenkin tehdä
jotain yhteenvetoa. Mitä vuosi minulle antoi? Mitä se minulle
opetti? Tässä muutamia huomioita, pieniä ja suuria.
Kun tarpeeksi kauan matkustaa, kaikki
paikat alkavat muistuttaa toisiaan. Kaupungit ovat samanlaisia,
rannat samanlaisia, hienot näkymät vuorien huipulta samanlaisia.
Myös ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Meillä
kaikilla on samat tarpeet. Me kaikki haluamme loppujen lopuksi vain
olla onnellisia. Keinot sen saavuttamiseen vaihtelevat.
Yksin on mukava reissata, mutta kaksin
matkustamisessakin on omat etunsa. Joskus se on jopa mukavampaa,
etenkin kun löytää siihen oikean kaverin. Vastoinkäymiset
tuntuvat puolta pienemmiltä ja onnen hetket kahta suuremmilta.
Puhumattakaan siitä, että ravintolassa voi tilata kaksi eri
annosta!
Mangot ovat lempihedelmiäni. Vuoden
aikana ehdin kyllästyä (ja ihastua uudelleen) papaijaan ja
banaaneihin, mutta mangot maistuvat aina. Kuinkahan montaa eri
lajiketta olen kokeillut?
Kallisarvoisimmat esineeni reissun
aikana olivat korvatulpat, lakana, kuppi ja matkavedenkeitin. Ilman
tietokonettakaan en osaisi enää matkustaa. Kun läppärini lopetti
toimimasta pariksi viikoksi, tuntui kun hyvä ystävä olisi pettänyt
luottamukseni. Säälittävää...
Vain harvojen matkallani kohtaamieni
ihmisten nimet jäävät mieleen (lähinnä sellaisten, joiden kanssa
olemme ystäviä Facebookissa). Myös paikannimet alkavat unohtua
parin kuukauden jälkeen. Muistini kun ei ole ikinä ollut hyvä
niiden suhteen.
Ihminen pärjää vähällä. Kaikki
tarvittava mahtuu rinkkaan. Minulla sen paino vaihteli painavasta
todella painavaan, 15-20 kg. Rinkan painoa lisäsivät raakakuminen
joogamatto ja sukelluskamat. Tuli eräänkin kerran kadehdittua niitä
matkailijoita, joiden omaisuus kulki päivärepussa.
Matkakuume häviää hetkeksi, mutta
ikinä en tule siitä pääsemään lopullisesti eroon. Ensihoitona
toimivat lyhyemmät matkat, ainakin hetken aikaa. Nyt aion nauttia
siitä, että olen Suomessa. Kotona.
