Olen lykännyt kirjoittamista jo
kuukauden päivät, ihan vain siitä syystä että kerrottavaa olisi
niin paljon. En tiedä mistä alkaisin. Kuinka panisin nättiin
pakettiin kokonaisen maan? Tai oikeastaan kaksi – Laosin ja
Vietnamin. Tiivistettynä? Laos oli köyhä mutta ystävällinen,
Vietnam vähän rikkaampi ja vähän vähemmän ystävällinen.
Vietnamin kieli on vaikeampaa kuin Laosin. Mangot ovat yhtä makeita
kummassakin maassa ja nuudelikeitto yhtä herkullista.
Parin viikon aikana olen matkustanut
kylmästä ja kosteasta Pohjois-Vietnamista kohti Etelä-Vietnamin
aurinkoisia rantoja. Vuorien rinteille rakennetussa Sapassa kiitin
itseäni kaukokatseisuudesta – siitä, että olen kantanut
lämpökerrastoa ja vedenkestävää takkia rinkassani koko matkan
ajan. Nyt niille tuli käyttöä. Sapa oli turistien täyttämä,
mutta silti kiehtova pikkukaupunki vuoristoheimoineen. Vietin päivän H'mong-heimoon kuuluvan Mun seurassa. Kiipesimme polkuja
pitkin kolmen tunnin matkan hänen kotikyläänsä, missä hän
laittoi lounaan vaatimattoman bambumajansa tulisijalla. 23-vuotiaalla
nuorella naisella oli jo kaksi lasta. Kouluja Mu ei ollut käynyt
lainkaan ja puhumansa englannin kielen alkeet hän oli oppinut
myydessään käsitöitä turisteille. Vaikka tiesinkin hänen vieneen
kymmenittäin turisteja kotiinsa, oli päivä silti minulle
ainutkertainen kokemus.
Seuraava etappi Hanoi toi minulle
mukanaan iloisen yllätyksen: Richard matkusti viikoksi Australiasta
Vietnamiin, jotta näkisimme toisemme ensimmäistä kertaa lähes
kolmeen kuukauteen. Myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi tarjosin
hänelle yön paremmassa hotellissa, ja pääsin siis itsekin
nauttimaan silkinpehmeistä lakanoista ja länsimaalaisesta
buffet-aamupalasta. Viikon aikana ehdimme käydä laivaristeilyllä
saarien täplittämässä Halong Bayssä, pyöräillä riisipeltojen
keskellä Tam Cocissa, kävellä ympäri keisarillisia palatseja
Huessa ja ihastella ranskalaista arkkitehtuuria Hoy Anissa. Sekä
nauttia toistemme seurasta, tietysti. Ihana viikko, joka hurahti
harmillisen nopeasti.
Aika onkin kummallinen juttu matkustaessa. Se venyy ja paukkuu ja välillä katoaa kokonaan. En ole lainkaan kärryillä siitä, mikä viikonpäivä on, hädin tuskin muistan kuukauden. Viikonloppuja minulla ei ole, kaikki on yhtä ja samaa. Unohtelen lahjakkaasti ihmisten syntymäpäiviä. Viime aikoina olen kuitenkin tullut tuskallisen tietoiseksi siitä, kuinka nopeasti aika kuluu. Reissuani on jäljellä enää viitisen kuukautta, enkä ole vielä ehtinyt suorittaa Dive Master -tutkintoa, mikä oli yksi sapattini päämääristä. Pyyntöni jatkaa virkavapaatani puolella vuodella ei herättänyt innostusta työpaikkani johtoportaassa, joten joutunen palaamaan Suomeen heinäkuun lopussa, niin kuin olin alunperin suunnitellut. Paluu Suomeen... en edes halua ajatella koko asiaa.
Aika onkin kummallinen juttu matkustaessa. Se venyy ja paukkuu ja välillä katoaa kokonaan. En ole lainkaan kärryillä siitä, mikä viikonpäivä on, hädin tuskin muistan kuukauden. Viikonloppuja minulla ei ole, kaikki on yhtä ja samaa. Unohtelen lahjakkaasti ihmisten syntymäpäiviä. Viime aikoina olen kuitenkin tullut tuskallisen tietoiseksi siitä, kuinka nopeasti aika kuluu. Reissuani on jäljellä enää viitisen kuukautta, enkä ole vielä ehtinyt suorittaa Dive Master -tutkintoa, mikä oli yksi sapattini päämääristä. Pyyntöni jatkaa virkavapaatani puolella vuodella ei herättänyt innostusta työpaikkani johtoportaassa, joten joutunen palaamaan Suomeen heinäkuun lopussa, niin kuin olin alunperin suunnitellut. Paluu Suomeen... en edes halua ajatella koko asiaa.